Hiivurin Kiehtova

ii. Tonnin Seteli. Nimestäkin voi jo päätellä, että se oli suuriegoisen kasvattajan vielä suuriegoisempi ori. "Tonni" oli tummanpunarautias, melko isokokoinen suomenhevosori, joka ei koskaan kyllästynyt mahtailemaan ja esittelemään itseään. Kisaratsuna se olikin mitä mainioin, sillä sen kilpailuvietti ja näyttämisenhalu veivät sen todella pitkälle. Tonni ei ollut mikään helpoin ori käsitellä, sillä se oli voimakas ja iso ja päättäessään jotain teki mitä vain saadakseen sen. Tulinen esteratsu hyppäsi 120cm tasolla lähes aina sijoittuen, voittojakin kertyi kymmeniä. Tonnia käytettiin myös melkoisesti jalostuksessa ja onkin saanut paljon jälkikasvua esteradoille. Ori eli kunnioitettavat 29 vuotta, lopulta se jouduttiin lopettamaan liian kuluneiden hampaiden vuoksi, muuten Tonnin yleiskunto pysyi loppuun asti todella hyvänä.

iii. Rautias suomenhevosori Vekkuli oli kaikin tavoin hyvin klassinen suomenhevonen: liinaharjalla varustettu merkitön rautias omasi vahvan kaulan, rehdin luonteen ja periksiantamattoman asenteen. Se pärjäsi hyvin oikeastaan kaikessa mitä se teki. Koulua sillä kisattiin Helppo A-tasolla ja se hyppäsi jopa 120cm ratoja, startattiin sillä muutamat kenttäkisatkin lähinnä omistajansa iloksi. Vekkulilla oli suuret, lennokkaat liikkeet ja se kulki aina hyvin ryhdikkäästi. Voimakkaasta etupäästä huolimatta se oli hyvin kevyt ratsastaa. Orin kilpailu-ura huipentui suomenhevosten estemestaruuteen sen ollessa 17-vuotias ja siitä Vekkuli jäi ansaitulle eläkkeelle astumaan tammoja ja tekemään rentoja maastolenkkejä niin ratsain kuin kärryjenkin edessä.

iie. Manalan Aurinko oli säpäkkä, siro suomenhevostamma, joka oli erinomainen esteratsu. "Manna" toimi esteillä kuin unelma, ja sillä moni nuori esteratsastajan alku pääsikin hyvin opettelemaan esteratsastuksen saloja. Tamma suoritti sujuvasti 110cm korkuisia ratoja, hypäten mitä vain, mistä vain. Sitä ei huonot lähestymiset tai erikoiset esteet haitanneet, sillä se rakasti hyppäämistä koko sielullaan. Maasta käsitellessä Manna olikin vähän hankalampi tapaus, se tapasi jyrätä taluttaessa ja kiukustuessaan väläytteli hampaitaankin, mutta ratsuna se oli erinomainen. Mannalla kilpailtiin aluetasolla hyvällä menestyksellä vuosia, monen eri ratsastajan toimesta. 20-vuotiaana se otettiin kokonaan pois kilpailukäytöstä nivelrikon takia, tamma siirtyi pihattoon ja teki muutaman varsan. Nivelrikko kuitenkin paheni 4 vuoden eläkkeellä olon jälkeen niin pahasti, että se jouduttiin lopettamaan.

ie. Hirmuriinasta ei koskaan tullut hienoa kouluratsua kuin emästään tai huippu esteratsua kuten isästään, mutta oli se silti ihan kiva harrastekaveri. Se ei todellakaan voittanut geenilotossa, mutta luonteeltaan se oli niin nöyrä ja kiltti, myös herkkäkin, että siitä tuli aivan mainio siitostamma. Sillä kilpailtiin Helppo B-tasolla seurakisoissa ja hypättiin 90cm luokkia, eli oli se kuitenkin ihan mukiinmenevä taidoiltaan, vaikkei huipulle päässytkään.

iei. Villi-Rambo, eli "Rambo", oli totisesti villi, vihainen ja haastava esteratsu. Sille ei kovin montaa vapaaehtoista hoitajaa tai ratsastajaa löytynyt, eikä sen kasvattajakaan aina tiennyt mitä sen kanssa tekisi. Rambohan ei mennyt kaupaksi, vaikka kasvattaja vuosia yritti sitä myydä. Muutama ihminen kävi sitä katsomassa, mutta he pelästyivät nopeasti tiehensä. Lopulta kasvattaja luovutti ja alkoi itse ratsukouluttaa oria. Se ei ollut helppo homma, sillä Rambo oli sitä mieltä, että ratsastaja kiipeää selkään vain sen vuoksi, että sen voi lingota alas sieltä. Moni ihmetteli, miksi se pidettiin orina, mutta kasvattaja oli aivan varma siitä, että Rambosta saataisiin vielä hyvä esteratsu ja jalostusori. Vuosien myötä se vähän rauhottui kyllä, mutta helppoa sen kanssa ei koskaan ollut. Se oppi kuitenkin purkamaan aggressionsa hyppäämiseen - ja miten se hyppäsikään! Kotitreeneissä ori hyppäsi jopa 130cm esteitä, kilpailuissa sillä hypättiin pääasiassa 110cm luokkia, koska se oli niin haastava muuten. Yllättäen orin vihaisuus ei periytynyt varsoille ollenkaan ja sille katsottiinkin vain hyvin kilttejä ja rauhallisia tammoja.

iee. Vaaleanpunarautias suomenhevostamma Vaeltajatar oli isokokoinen, näyttävä kouluratsu. Sen kapasiteetti riitti aina Vaativa B-tasolle asti, missä se kilpaili monta vuotta kasvattajansa kanssa. Vaeltajatar oli tosiaan niitä varsoja, joita ei voinut kuvitellakaan myyvänsä, vaikka tarkoitus oli. Sen sijaan tamma vietti koko elämänsä kasvattajansa luona kilpaillen ja myöhemmin siitoskäytössä. Luonteeltaan se oli hyvin tasainen ja rauhallinen, mutta ratsastaessa se osasi olla juuri sopivan vireä. Vaeltajatar eli tasaisen hyvän, menestyksekkään elämän ilman mitään turhaa draamaa. Se pysyi terveenä loppuun asti ja se kuoli vanhuuteen 28-vuotiaana.