Villahaan Vanerma

13.03.2021, kirjoittanut omistaja

Olimme ilmoittautuneet Villahaan 10-vuotissyntymäpäivien kunniaksi järjestettyyn kasvattipäivään. Olin pakannut matkaan kieltämättä hieman liikaa eväitä. Luulin, että saisin kaikki syötyä, mutta väärässä olin. Oletin, että ruokavaliollani (keliakia ja kasvis) ei olisi hyvää tai suurta valikoimaa, mutta väärässä oltiin! Ja ei, en ottanut eväitä vain itselleni, mutta myös Vatulle! Ehkä tamma oli niin innoissaan, ettei sen tehnyt mieli herkkuja yhtään? Suuhun se niitä otti, mutta tiputti epähuomioissaan kaikki maahan... Uppe oli saanut päähänsä koristella tallirakennuksen tienoot kourallisella ilmapalloja, joita aamupäivän kevättuuli nyt viskeli vinhasti vallan valtoimenaan. Hevoseni jäi tuijottamaan niitä ihan ihmeissään. Vattua ei ne näyttänyt pelottavan, vaan tamma oli täysin lumoutunut niiden liikkeistä ja väristä. Kun kovempi tuulenviima sai pallot menemään ihan sekaisin, Vattu teki muutavan "apua mua jännittää ja oon ihan sikainnoissani!!" -tanssahtelua, mutta me seistiin jalat lukossa ja tuijotettiin palloja pitkään. Tallin pihaan oli kyhätty vierailijahevosille sympaattisia yksilötarhoja, joiden lankaviritykset saivat minut nauramaan, sillä ne sitten olivat Vatun mielestä maailman kauheimmat asiat ikinä. Se ei aluksi suostunut menemään tarhaan, ja kun viimeinkin sen sai sinne sisälle, hyppäsi se melkein portista sisään. Upen pitämän avajaispuheen myötä aloin muistella omia muistojani Villahaasta. Ensimmäiset muistikuvat tallista ulottuvat muutaman vuoden taakse, jollon kävin usein sivuilla ihastelemassa. Nyt sitten viime kesänä tuli Vattu haettua meille Lindgårdiin. Osallistuimme aamupäivällä näyttelyharjoituksiin, jotka järjestettiin ulkona kentällä. Yllätyin itsekin, miten rauhallisesti Vattu suoriutui. Se ei näyttänyt välittävän muista hevosista yhtään, eikä sen kummemmin stressannut. Hassu tyyppi. En ollut uskoa korviani Upen palautetta, sillä Vattu sai paljon kehuja?! Veikkaan, että siellä takana oli pieni oma lehmä ojassa, sillä olihan Vattu nyt upea kasvatti, mutta oikeassa kehut varmaan olivat. Harmi vaan, kun tämä käyttäytyminen ja suoritus oli oikeastaan poikkeus sääntöön. Omistajana täytyy kuitenkin todeta, että olin ylpeä Vatusta. Millähän taikatempulla se toistaisi käytöksensä tulevaisuudessa? Osallistuimme välipalan jälkeen Upen istuntavalmennukseen, jonka hän on kuulemma vetänyt monesti ennenkin niin harrastajille ja kilparatsastajillekin. Jo 20 minuutin jälkeen pakarani olivat kipeät. Ei olisi pitänyt ratsastaa edellisenä päivänä ilman satulaa ja ilman venytyksiä. Valmennuksessa käytettiin apuna mielikuvaharjoittelua, jotta saimme osviittaa mielen ja kehon yhteydestä. Saimme esimerkiksi huomata miten raivon, rakkauden ja surun tuntemukset siirtyvät nopeasti ajatuksista keskivartaloon. Hevoseni tuntui olevan todella herkällä tuulella ja reagoin nopeasti, joskus vähän liiankin nopeasti, jolloin mun piti todella tarkkaan seurata, millaisia ohjeita Vatulle annoin. Jalustimetta ratsastaminen, harjoitusravin määrä ja intensiivinen tunnetyöskentely saivat aikaan mielenkiintoisen kokemuksen, sillä Vattu on aina ollut enemmän jalustimilla ohjattava. Tamma ei kauheasti reagoi muihin ohjeisiin, mutta kun hieman kantapäitä painaa kylkeen, toimii se todella hyvin. Tässä olisi keinoja kotiin, jotta saataisiin Vatusta mahdollisimman monipuolinen polle! Kokonaisuudessaan Villahaan kasvattipäivä 2021 oli antoisa! Päästiin nauttimaan talvipäivästä samanhenkisten ihmisten kanssa! Ja Vattu lopuksi haisteli toisen hevosen kuonoa!

09.07.2020, kirjoittanut kasvattaja

Vanerma oli kahdeksannen kasvatusvuotemme kolmas varsa. Kaunis raudikko kantaa suvussaan mukana nimiä muun muassa Runoratsujen, Kaunovaaran ja Seljasaaren hevoskannasta. Vakavanpuoleinen Tuuminki-isä ja pulska nautiskelijaemä Vanamo saivat yhdessä aikaan suomenhevosnuorukaisen, jonka kyllä tammaksi tunnistaa. Vanerma ei sietänyt varsana saati teini-ikäisenä sitä, että asiat tapahtuvat hitaasti ja epämääräisesti. Vanerma kaipasi rajoja, selkeyttä ja sääntöarkea. Tamma koetteli hermojani päivittäin ja minun oli lopulta helppo tehdä kauppakirjat, sillä tämän kokoisella tallilla olisi muutakin tekemistä kuin neuvotella keskenkasvuisen prinsessaluonteen kanssa itsestäänselvyyksistä. Ei kannata kuitenkaan ymmärtää väärin, sillä tuli minulla Vanermaakin ikävä jo ennen kuin ehdin sitä edes myyntiin ilmoittaa. Vanerma on kantakirjakelpoinen, todella sievällä kompaktilla raamituksella veistetty hevonen. Se tulee näyttämään kauniilta liikkuessaan kouluaitojen sisäpuolella ja mielestäni Vanerma oli alunalkaeenkin lahjakas kouluratsun alku. Innolla jään odottamaan josko kohtaisin Vanerman vielä joskus samoissa koulukilpailuissa, joihin itse hevosiani olen ilmoittanut.