Lindgård

Orit Tammat Toiminta

Kernas Antlia

Virallinen nimi Kernas Antlia, "Lia" Kasvattaja Kernas
Rotu & sukupuoli dalmatiankoira, narttu Omistaja alina
Syntymäaika & ikä 20.01.2020, AVO Säkäkorkeus 52cm
Väri & merkit valkoinen mustin pilkuin Rekisterinumero VTR-21015

RTK1 TK3 vEUW-21 vWW-21

Liaa voi kuvailla hyvin yhdellä sanalla: hullu. Tietenkin toivomme, että Lian energisyys ja adhd:maisuus on vain pentuiän ominaisuuksia, en usko ollenkaan, että narttu tulee vanhempana rauhoittumaan yhtään. Ylhäällä olevat kuvat on nartusta saatu noin puolen tunnin riehuntasession jälkeen, kun Lia on melkein unessa. Vielä riehuntasession jälkeen Lia voi nukahtaa ihan minne vain ja ihan missä asennossa tahansa, mutta päikkäreiden pituus alkaa kasvun mukaan vähentymään.

Lia löytää koko ajan jotain uutta ja mielenkiintoista tutkittavaa, mutta kaikkein paras ajanviete on isosiskon Kielon ja isoveljen Nissen kiusaaminen hinnalla millä hyvänsä. Kielo on kuitenkin keksinyt piiloutua hevostarhaan ja Nisse on pelottava sähimisensä ja tassujensa kanssa. Nisse ei näytä sietävän Liaa edes pennun nukkuessa, mutta Kielon sisällä herää pieni hoivavietti – kunhan Lia ei ole huulessa kiinni. Hevoset ovat Lialle vielä hieman pelottavia, mutta nuoria poneja on kiva haukkua aidan ulkopuolelta turvallisessa ympäristössä. Erityisen mahtavaa on Pirren haukkuminen, kun nuori ori aloittaa “leikkimisen” Lian kanssa. Pennun kasvattua aikuiseksi poni ja koira ovatkin melkein saman kokoisia – ehkä niistä tulee parhaita kavereita?

Sukutaulu

i. Dapple Aksel
BH RTK3 TK4 JK3 RH-F B RH-FL A vFIN TVA vAVA vFIN KVA vRTV
valkoinen mustin pilkuin, 56cm
ii. Volnyj Polka
ie. Zaffronite
e. Gendarme's Aaliyah
vFBV vAVA vFIN TVA vKTV-H BH vFIN KVA vVPVA vOVP-20
valkoinen mustin pilkuin, 55cm
ei. Miks On Ilmuke Udune, Miks On Taevas Tahmane?
vFIN JVA vFIN TVA RH-FL A RH-F B RH-T A BH IPO2
ee. Hakuna Matata Jambo Mzungu!
vFIN JVa vFIN TVA vFIN KVA BH Jk3 Ek1 RH-F B RH-FL A RH-T A vKTV-F

Sisarukset

u. Kernas Adriano
u. Kernas Andeon
n. Kernas Andjela
n. Kernas Antonija
u. Kernas Antun

Jälkeläiset

Syntymäpäivä Isä Pennut
syntynyt 31.03.2021 Impulziv Chaos n. Lind Decima
u. Lind Deimos
u. Lind Demigod
n. Lind Danais
u. Lind Dionysos
n. Lind Dione

Kilpailukalenteri

YVNL-näyttelytulokset
21.11.2021 Ruotsi vEUW-21 RYP1 ERI1 SA PN1 SERT CACIB ROP vEUW-21, tuom. Nessu
30.12.2021 Saksa vWW-21 RYP1 ERI1 SA PN1 SERT CACIB ROP vWW-21, tuom. Nessu
01.01.2022 Suomi Coyote Flowers ERI1 SA PN1 SERT CACIB ROP RYP1, tuom. Nessu
13.03.2022 Australia Pimeyteen Kadonnut RYP3 ERI1 SA PN1 SERT CACIB ROP, tuom. Nessu
vAL MAXI III
06.02.2021 Pihkova MAXI I Sienna - vAKUMA 19.10.2021 Hulivili MAXI I Salama - 1/70, vAKUMA
19.10.2021 Hulivili MAXI I Salama - 2/58, vHKUMA 18.11.2021 Electra MAXI II Trip - 5/51 vAKUMA
20.11.2021 Electra MAXI II Trip - 3/18 vHKUMA 18.12.2021 Coyote Flowers MAXI II Nessu - 4/41 vAKUMA
21.01.2022 Kilpailukeskus Sparkle MAXI II Sienna - 4/37, vAKUMA 22.10.2022 Coyote Flowers MAXI III Nessu - 1/33, vHSERT
vHYKO avustaja, EDI
30.10.2021 Coyote Flowers SOVE Nessu - hyv. 52p. 22.12.2021 Coyote Flowers EDI Nessu - hyv. 96p.
20.02.2022 Coyote Flowers EDI Nessu - hyv. 98p. 25.10.2022 Coyote Flowers EDI Nessu - 94p. hyv.
vRTL VOI
31.01.2021 Ilosielun ALO Salama - hyv. 75p. 31.01.2021 Ilosielun ALO Salama - hyv. 88p.
08.02.2021 Pihkova ALO Sienna - hyv. 72p. 21.11.2021 Electra AVO Trip - hyv. 81p.
03.12.2021 Lindgård AVO alina - hyv. 90p. 27.12.2021 Gloomkiller AVO Crissu - hyv. 81p.
12.02.2022 10th Tranquil VOI Dee - hyv. 100p. 26.10.2022 Lindgård VOI alina - hyv. 71p.
vTL vFIN TVA
02.02.2021 Paimensielun ALO Salama - ALO I 80p. 03.02.2021 CF ALO Nessu - ALO I 89p.
25.10.2021 Hulivili AVO Salama - AVO I 97p. 27.10.2021 Coyote Flowers AVO Nessu - AVO I 80p.
14.11.2021 Guthrun VOI Crissu - VOI I 93p. 26.11.2021 Lindgård VOI alina - VOI I 117p.
06.12.2021 Lindgård EVL alina - EVL I 112p. 13.12.2021 Lindgård EVL alina - EVL I 118p.
29.12.2021 Kilpailukeskus Sparkle EVL Sienna - EVL I 115p. vFIN TVA

kuvan © Svenska Mässan (CC BY-NC-ND 2.0)
webdesign © Cery 2020 | Tämä on virtuaalikoira